Pyhää arkea

 

Minä olen arki-ihminen. Minulle, ja toivottavasti myös sinulle, arkipäiväisyys ei tarkoita ainoastaan samaa kuin kiire, stressi, rutiinit ja harmaasävytteinen puurtaminen sekä suorittaminen. Entä arkipäivänenkelit ja arkidiakonia. Arkipäivänenkelit ovat sellaisia kuin me tavalliset ihmiset olemme, ilman että aina tiedostaisimme olevamme niissä Jumalan ”hommissa”. Enkelit, joilla ei ole siipiä, mutta on jalat, kädet, kasvot ja oma persoona: sellaisia me juuri olemme! Vaikka ihmisen keho olisikin sairas ja monella tavalla rajallinen ja vajavainen, Jumala käyttää meitä usein ihan tietämättämmekin omissa tehtävissään. Arkidiakonia on juuri sitä, että ihan tavalliset asiat ja tapahtumat ovat Jumalan näkökulmasta pyhiä. Jumalan näkökulmasta ei ole eroa arjella ja pyhällä. Me ihmiset haluamme tehdä rajoituksia ja raja-aitoja -  useimmiten melko itsekkäistä syistä. Usein uskottelemme itsellemme ja muille, että nämä inhimilliset raja-aidat ja määritelmät ovat myös Jumalan tahtomia. Yllättävää on, että vain ihminen haluaa jakaa elämää ja ihmisiä - meihin ja muihin, tuttuihin ja tuntemattomiin tai pyhiin ja epäpyhiin. Jumala ei erottele! Jumalalle kaikki elämässämme on pyhää. Kaikessa on Jumalan sormen jälki – joskus selvemmin, toisinaan taas epäselvemmin. Kaikessa elävässä ja olevassa loistaa tavalla tai toisella Jumalan valo. Jumalan pyhä on ja elää sielläkin, missä meille ihmisille on vain ihan sitä tasaista ja ehkä tylsääkin arkea ja työn touhua.

 

Erityisesti oma kotimme on pyhä, koska siellä elämme elämäämme usein kaikkein paljaimmillamme ja aidoimmillamme – ilman rooleja ja muita ihmisenä olemisen naamareita. Pyhä ei ole vain sunnuntai ja jumalanpalvelus tai jokin muu ns. kirkollinen tilaisuus itse kirkkorakennuksessa. Pyhyyttä on läsnä jokaisessa inhimillisessä kohtaamisessa. Vanhoissa ja historiallisissa kirkkorakennuksissa on läsnä vahvasti mennyt maailma, joten moni nykyajan ihminen saattaa kokea ne liian suurina ja mahtipontisina omalle itselle – ja kohtaamisille. Ihmisen arkipäivää kuitenkin eletään jossakin ihan muualla. Kodit voisivat olla meidän ”arkipäivänkirkkojamme”, "arkikatedraaleja". Toivottavasti sinun kodissasi voit ja saat tuntea, että tänne sinä kuulut ja täällä sinun on hyvä ja turvallinen olla. Kyse on siis syvästi uskonnollisesta ja pyhästä tunteesta ja kokemuksesta: arjen ilmestys- tai kirkastusvuorikokokemuksesta. Olenkin usein ehdottanut, että jokainen voisi rakentaa kotiinsa oman pyhän paikan ja alttarin, jossa olisi vaikkapa rakkaiden ihmisten tai eläinten valokuvia, matkamuistoja menneiltä reissuilta ja muita muistoja tärkeistä elämämme hetkistä ja ihmisistä. Tuon alttarin ääressä voisimme kesken arjen touhujen pysähtyä, hiljentyä ja viettää pienen arkipäiväisen jumalanpalvelushetkemme - ilman mitään kaavoja. Läsnä olisivat Jumala ja Sinä, pienen ohitse kiitävän hetken ja  sitten taas antaisit elämänmenon jatkua.

 

Jokaisella meistä on oikeus lähestyä Jumalaa henkilökohtaisesti. Tämähän oli ja on se suuri muutos ja mahdollisuus, jonka Jeesus meille lahjoittaa. Hän opetti meitä rukoilemaan: Isä meidän tai Isä minun... Jeesus tuo esille sen, kuinka Jumalan valtakunnan tärkeysjärjestys on useimmiten ihan toisenlainen kuin meidän ihmisten normaali arvomaailma. Viimeinen tulee ensimmäiseksi, heikko on vahvin ja pienin onkin kaikkein suurin. Lapsenkaltaisuus painaakin loppupunnituksessa kaikkein eniten. Uskon, että sitten kun me siirrymme tästä ajallisesta elämästä sinne Jumalan valomaailmaan, silloin Jumala näyttää meille ihan ensimmäiseksi kuvakoosteen ja filminauhan elämämme tähtihetkistä. Tulemme kokemaan suuren yllätyksen. Jumala näyttääkin meille sellaisia hetkiä elämästämme, joita emme edes muista. Olemme saaneet ja voineet olla tietämättämme toinen toisillemme ja ihan tuntemattomillekin siunaukseksi ja tienviitoiksi. Olemme voineet olla vierellä kulkijoita ja sillanrakentajia tietämättämme. Näin emme ole päässeet ylpistymään tai laskelmoimaan, että kuka tässä oikein jäi kiitollisuuden velkaa ja kenelle. Näissä kuvakoosteissa näytetään meille myös hetkiä, jolloin mielestämme epäonnistuimme ja "menetimme pelin" ja kuitenkin juuri tuolloin Jumala oli kaikkein lähimpänä ja käytti meitä tai elämämme muita ihmissuhteita kaikkein voimakkaimmin ja ratkaisevimmin. Jumala avasi ja avaa ovia siellä missä me inhimillisesti katsoen näemme niitä vain sulkeutuvan – tänäkin päivänä!

 

Rakas Jumala, kiitos tästä uudesta päivästä. Ihan tavallisesta ihmisen kokoisesta ja näköisestä päivästä. Se voi olla jonkin uuden vaiheen ensimmäinen päivä tai ehkä jonkin loppuun eletyn vaiheen viimeinen päivä. Kiitos, että Sinä Jumala avaat uusia ovia ja mahdollisuuksia sinne, missä itse en niitä näe. Siunaa tämä uusien alkujen ja mahdollisuuksien päivä.

 

Hyvää ja Siunattua jatkoa Sinulle!

 

Toivoen "KirkkoHarri" Henttinen Vesilahdesta