RAAMATTUHAASTE

Voitko sinä sanoa tuntevasi kirkon perusteoksen? Haluaisitko, että joku toinen tutustuu siihen?

Seurakunta ja kristillinen usko perustuvat Raamattuun. Kirja kertoo, mikä ja millainen on kristinuskon Jumala ja miten Jumala johdattaa kansaansa ja valmistaa maailmalle pelastuksen. Kirja kertoo rakkaudesta, taisteluista, uskon syntymisestä ja vakaumuksen koettelemisesta. Siinä on runoutta, kerrontaa, lauluja ja elämänelämänohjeita. 66 erilaista kirjaa erilaisine näkökulmineen. haastamme sinua haastamaan itsesi Raamatun läpilukemiseen tai ostamaan Raamatun tai ristikaulakorun jollekulle lukuhaasteen vastaanottaneelle.

 

Raamattuhaasteen kanssa ei tarvitse jäädä yksin.

Suunnilleen kerran kuussa on Raamattu tutuksi -iltoja, joissa käydään läpi yksi Raamatun kirja kerrallaan. Kuullaan, mitä joku toinen saman kirjan lukenut on oivaltanut tai jäänyt pohtimaan lukemastaan. Parin viikon välein kokoontuu myös raamattupiiri Narvassa, jossa yhteen raamatunkirjaan perehdytään luku luvulta.

Sinut on haastettu. Lähdetkö mukaan?

Mikäli Raamatun tutkiminen yhdessä kiinnostaa, etsi sopiva ryhmä ja ajankohta täältä.

 

Raamattuhaaste
Lomakkeen lähettäminen epäonnistui! Tarkasta, että olet syöttänyt kaikki lomakkeella pyydetyt tiedot.
Sähköpostiosoite ei ole kelvollinen

Tietosuojasta

Mikäli lomakkeella kerätään henkilötietoja, huomioidaan siinä EU:n yleinen tietosuoja-asetus. Jos kerätyt henkilötiedot koskevat alle 13-vuotiasta henkilöä, tulee tietojen antajana olla hänen huoltajansa. Tietosuojaseloste löytyy verkkosivun alatunnisteessa olevan linkin kautta.