Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Ripari käydään useimmiten sinä vuonna, kun nuori täyttää 15 vuotta. Rippikoulu on 6 kuukautta kestävä yhteinen matka. Siihen kuuluu yhteisiä tapaamisia, itsenäistä opiskelua, jumalanpalveluksia, nuorteniltoja, festarit sekä leiri tai muu lähijakso. Vesilahdessa rippikoulut alkavat lokakuun viimeisenä sunnuntaina.
Ajantasaisen tiedon rippikoulusta löydät täältä.
Olen rippikoulun työalavastaava ja kasvatuksen seurakuntapastori. Pidän perhekerhoa Narvassa. Minua siis näkee melkein kaikessa rippikouluun liittyvässä, monissa perheiden jutuissa ja nuorten illoissakin olen säännöllisesti paikalla.
Lapsena olin sitä mieltä, että Vesilahdessa paistaa aina aurinko. Nyt myöhemmin olen huomannut, että näin ei ihan aina ole. Vesilahdessa on hyvä olla. Sukuni on Niemenkylästä ja muun muassa Narvan markkinoilla olen ollut ihan pikkutytöstä lähtien. Asun perheeni kanssa Akaan Kylmäkoskella, pidämme siellä lypsykarjaa.
Tykkään leireillä ja pidän yhteisestä tekemisestä. Olen hyvä lukemaan satuja ja leikkimään legoilla, toki papin työt sujuvat luontevasti. Onneksi näissä kaikissa asioissa Jumala on mukana!
Merja on seurakunnan nuorisotyönohjaaja, joka opettaa Raamattua, rukoilee ja puuhailee koululaisten ja nuorten kanssa. Merjan löytää varmimmin perjantai-iltaisin nuortenillasta tai riparitapaamisista.
Vuoden erikoistapahtumia ovat kymppisynttärit ja retket Tubeconiin ja MNF:ään.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä