Uutislistaukseen

Me kaikki yhdessä ihmisyyden puolesta kaikkea sotaa ja väkivaltaa vastaan!

Kynttilä palaa pöydällä, jossa violetti pöytäliina ja puisella taustalla on risti

Valo voittaa pimeyden.

 

Me kaikki olemme hämmentyneinä ja syvästi järkyttyneinä seuranneet tapahtumia Ukrainassa. Kyse on itsenäisestä valtiosta, jossa asuu ihan tavallisia ihmisiä – kuten sinä ja minä! Nyt ei kannata tuhlata aikaa eikä voimavaroja vihaan eikä katkeruuteen. Kaikki voimavarat kannattaa suunnata hyviin ja myötätuntoisiin sanoihin ja tekoihin muita ihmisiä kohtaan – lähellä ja kaukana! Toki me jyrkästi tuomitsemme Venäjän täysin väärät ja rikolliset sotatoimet Ukrainaan kohtaan. Me tavallisina ihmisinä emme kuitenkaan voi mitään Putinille emmekä hänen sotavoimilleen. Putin kyllä joutuu aikanaan tuomiolle tavalla tai toisella! Hyvä on muistaa, että tavalliset ihmiset myös Venäjällä ovat uhreja. He ovat uhreja itsevaltaiselle ja väkivaltaiselle maansa hallinnolle ja sen päämiehelle. Myöskin iso osa venäläisistä sotilaista on pakotettu toimimaan osana tätä täysin rikollista ja perusteetonta sotaa ja väkivaltakoneistoa. Iso osa heistä ei edes tiedä, mistä tässä koko sodassa on oikeastaan kysymys. Sotilaat ja heidän perheensä pelkäävät! He joutuvat elämään heille pakkosyötetyn valhetiedon varassa. Ihan tavalliset venäläiset, sekä kansalaiset että sotilaat, ovat itsevaltiaan ja moraalittoman päämiehen välineitä. Heiltä ei kysytä mitään…heidät pakotetaan tottelemaan. Sota on aina rikos ihmisyyttä ja elämää vastaan, ja sellainen on moninkertaisesti tämä täysin perusteeton ja epäoikeutettu Ukrainan sota.  

Tämän kaiken epätietoisuuden ja myllerryksen keskellä meidän kannattaa muistaa, että hyvyys tulee lopulta voittamaan. Pienistä välittämisen virroista koostuu iso myötätunnon ihmeitä aikaansaava valtameri. Niin kauan kuin on myötätuntoisia ja välittäviä ihmisiä, niin kauan maailmalla ja ihmiskunnalla on toivoa. Nyt ei saa pelolle eikä vihalle antaa periksi. Valoa kohti olemme menossa, vaikka nyt tuntuu pimeältä. Toivo hyvyyden ja oikeuden voitosta kertoo, että rakkaus on voimista suurin. Se tekee ihmisestä ihmisen!

Tässä muutamia käytännöllisiä vinkkejä, mitä me voisimme nyt yhdessä tehdä:

  • älä anna sijaa paniikille. Nyt on tärkeintä elää sitä omaa arkista ja tavallista elämää. Arki ja rutiinit ovat parasta lääkettä pelolle. Vesilahden seurakunnan viikkotoimintakin toimii normaalisti. Jumalanpalveluksissa ja muissa tilaisuuksissa muistamme Ukrainaa ja tilaisuuksissa tarjoutuu keskustelumahdollisuuksiakin. Rukoilla voit ihan missä tahansa.
  • puhu peloistasi ja keskustele tunteistasi ja ajatuksista muiden kanssa. Ammattiapua on myös tarjolla. Keskusteluapua on tarjolla mm. omassa seurakunnassa (www.vesilahdenseurakunta.fi/yhteystiedot). Voit ottaa yhteyttä myös kirkon yhteisiin apukanaviin (www.evl.fi/kirkonkeskusteluapu )
  • lapset ja nuoret tarvitsevat nyt erityistä tukea. Kerro heille, että Suomessa ja Vesilahdessa ei ole sotaa, ja nyt meidän ei tarvitse täällä pelätä. Erityisesti lasten ei tarvitse nähdä eikä kuulla ihan kaikkea. Hyvä idea oli joillakin kauppiailla (mm. Sale Vesilahti ja K-Market Vesilahti) ottaa iltapäivälehtien lööpit pois iltapäivälehtien myyntihyllyiltä lasten näkyviltä. Kannattaa seurailla lasten ja nuortenkin nettisurffailua.
  • on upeaa, että Ukrainan tilanne on herättänyt meidät kaikki auttamaan: tavalla tai toisella. Selkeä viesti on tullut virallisten auttajatahojen puolelta, että nyt paras tapa auttaa on raha. Pienikin summa on suuri, koska pienistä summista koostuu iso summa. Kannattaa käyttää virallisia ja luetettavia auttajatahoja. Liikkeellä on ikävä kyllä myös huijareita. Siksi kannattaa siis aina tarkistaa rahankerääjän taustat. Meillä Vesilahden seurakunnan nettisivuilla on jaettu linkkejä Kirkon Ulkomaanavun hätäapukeräykseen, jonka kautta voi auttaa ukrainalaisia haluamallaan rahasummalla (www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/hataapukerays ). Lisäksi mm.  Suomen Punainen Risti on aloittanut hätäapukeräyksen ukrainalaisten auttamiseksi (www.punainenristi.fi/lahjoita ) . Tähän keräykseen osallistumiseenkin löydät myös hyvät nettilinkit. Vesilahdessa SPR Vesilahden osasto on organisoinut kauppojen ja kirjaston yhteyteen lipaskeräyksen. Mikäli tahdot mukaan kerääjäksi, ota yhteyttä: puheenjohtaja Soile Wilen, 0405511844 tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi kerääjäksi, soile@wilen.fi  .

Tärkeintä on, että haluaa olla myötätunnon ihminen. Joskus ei voi syystä tai toisesta tehdä muuta kuin on olla ”hengessä mukana” ja vaikkapa muistaa rukouksissa heitä, joilla on hätä. Esirukouksissa on suuri voima. Sukkien ja tumppujen kutominenkin on hyvä tapa osoittaa lähimmäisenrakkautta. Niille tulee olemaan ihan varmasti käyttöä. Auttamisessa on kyse asenteesta.

  • auttamisessa kannattaa säilyttää maltti ja käytännön järki. Auttamisen tulee olla organisoitua eli suunniteltua. Kannattaa selvittää ensin, mistä on eniten apua paikanpäällä ja mikä on ylipäätänsä mahdollista. Laajamittaiset paikalliset tavara- ja vaatekeräykset eivät ole nyt paikallaan, vaan kaikki tuki on kohdennettava siihen, mitä paikanpäällä toimivat viralliset auttajatahot ilmoittavat akuutisti tarvitsevansa. Tärkeintä on siis nyt taloudellinen apu, ja nopeimmin sekä luotettavimmin taloudellinen apu menee perille virallisten avustajatahojen ja –järjestöjen kautta. Vesilahden seurakunta toimittaa pikaisena hätäapuna 5000 €:n määrärahan Kirkon Ulkomaanavun kautta Ukrainan avuksi.
  • mahdollisten ukrainalaisten pakolaisten vastaanotossa ja hätämajoituksessa noudatamme viranomaisten ohjeistuksia. Tilanteesta ja toimenpiteistä tiedotetaan ajantasaisesti ja nyt ei ole vielä sellainen tilanne. Vesilahden kunta tiedottaa omilla sivuillaan ja omissa tiedotuskanavissaan omaan toimivaltaansa kuuluvista asioista.
  • nyt ei ole mitään sijaa vihalle eikä vihapuheelle. Vihan ja katkeruuden paras vastavoima on yhteishenki ja myötätunto. Tässä tilanteessa on vain ihmisiä ja kaikki myötätuntoiset ihmiset ovat aina samalla puolella. Tämä tulee muistaa, kun kohtaamme keskuudessamme tai ulkomailla ihan tavallisia venäläisiä ihmisiä ja heidän läheisiään. He ovat myös uhreja. He eivät ole syyllisiä tähän sotaan. Hekin tarvitsevat meiltä suomalaisilta kaiken myötätunnon ja tuen ukrainalaisten ohella.

Korona-epidemia on opettanut meille yhteishenkeä ja yhdessä selviämisen taitoa. Nyt sitä samaa yhteishenkeä todella tarvitaan. Muista tämän kaiken keskellä, että tänäkin vuonna tulee kevät ja muuttolinnut palaavat. Elämä voittaa! Sehän on muuten pääsiäisenkin sanoma meille.

Terveisin KirkkoHarri Vesilahden seurakunnasta

Jumala sanoo meille: ” Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. (Jer. 29:11)

2022-03-02 14:36:00.0