Uutislistaukseen

Kuvassa näkyy festariväkeä permannolla seisomassa ja tulipatsaat nousevat lavan edessä. Nuoret iloitsivat siitä, että monivuotinen talkoilu, festarireissut ja seurakunnan merkitys tulivat nähdyiksi.

Vesilahden seurakunnan nuoret toivat Maata näkyvissä festareilta vuoden festariseurakunta tittelin Vesilahteen

24.11.2021 16.05

Vesilahden seurakunnasta osallistuttiin tuttuun tapaan Maata näkyvissä -festareille Turkuun, vaikka reissuun lähtö arveluttikin sekä nuoria että nuorisotyönohjaaja Merja Viljasta. "Konsultoimme lähdöstämme Vesilahden tartuntatautilääkäriä, Jaakko Piirojärveä. Lähetimme reissun turvallisuussuunnitelman hänen luettavakseen ja pohdimme yhdessä reissuun lähtemisen riskejä. Saimme lääkäriltä rohkaisun lähteä luottavaisin mielin matkaan!" kertoo Viljanen lähtöpohdinnoistaan.

Reisuun lähteminen kannatti, sillä kokemus festarireissusta oli todella kiitollinen ja onnistunut. Festaritunneilmaa voi päästää vilkaisemaan Maata näkyvissä -festareiden aftermovie -koosteen, joka aukeaa tästä linkistä uuteen ikkunaanLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Huippureissukokemuksen lisäksi saimme kunnian olla 2021 vuoden festariseurakunta. Sen johdosta saimme ison pokaalin ja taulun, joka ripustetaan Pappilan seinälle. Festariseurakuntia on festareilla valittu yli 15 vuoden ajan, kertoo festareiden päävastuun kantaja, SLEY:n nuorisotyön johtaja Juha Heinonen. Nuoret hakevat seurakunnalleen Festariseurakunnan titteliä erillisellä hakemuksella. Edellinen festariseurakunta 2019 vuoden festareilla oli Kokkolan suomalainen seurakunta. 

Tänä vuonna Vesilahden seurakunta erottui hakemuksellaan. Juha Heinosen mukaan valinnassa arvostetaan sitä, että "hakemuksessa on persoonallinen meininki, siinä kuvataan seurakunnan olemusta ja tärkeyttä, sitä miten tärketä ja merkittävä seurakunta on nuorille. Sekä tietysti sitä, että seurakunta on ollut mukana festareilla." 

Vesilahden seurakunnan työkokeilija, Olga Aaltonen, ehdotti tänä vuonna Festariseurakunnaksi hakemista. Tämä sopi Vesilahden seurakunnalle hyvin. Festariseurakuntahakuun oli osallistuttu aiemminkin nuorten porukalla, Olga tuntee seurakunnan hyvin ja tämän vuoden festarit olivat Olgalle jo kuudennet. Festareita on järjestetty viime syksyä lukuunottamatta yhtäjaksoisesti vuodesta 1985 alkaen. Nuorisotyönohjaaja Merja Viljanen muistelee osallistuneensa festareille jo 1980-luvulla, ennenkuin festarit siirtyivät suuren luokan festareiksi jäähalliin ja messukeskukseen. Kokemusta festarihumusta siis on seurakunnalla yllin kyllin.

Hakemuksessaan Olga kuvasi seurakuntaa viidellä sanalla: Yllättävä, huumorintajuinen, huolehtiva, harras ja unelmoiva. Seurakuntamme juttuina hakemukseen oli kirjattu aamupalatalkoot ja ledvalot.  Vesilahden seurakunnan onkin erottanut pimeästä jäähallista yhteensopivilla valoilla - oma porukka on ollut helppo löytää valoja kohti suunnistamalla. Lisäksi Vesilahden nuoret ovat halunneet osallistua tapahtuman toteuttamiseen talkoilemalla aamupalatarjoilussa messukeskuksessa. "Kun majoituskoulun lattialla yöpyessä yöunet jäävät muutenkin vähäisiksi, olemme silti herännet 1,5 tuntia muita ennen, käyneet väljästi aamupesuilla ilman jonoja ja olemme olleet virkeitä ja pirteitä vastaanottamaan festarikävijöitä aamupalalla." kuvailee Merja Viljanen talkooaamuja.  "Festaripäivä aukeaa uudella tavalla, kun ollut itse ollistumassa niiden totettamiseen. Ja on ollut hauska nähdä unisia naamoja aamupalajonossa, kun itse on jo ehtinyt heräillä jo paljon aiemmin. Ollaan haluttu olla sellaisia talkoolaisia, joita kohtaamalla toisten festaripäivä alkaa myös hyvin." Aamupalatalkoiden fiilistä Olga hakemuksessaan piti myös hauskimpana festarimuistonaan.

Näin 675-vuotisviikolle sopii mainiosti myös hakemuksen kuvaus meidän seurakunnasta. 2021 vuonna meidän seurakuntaamme kuvataan nuorten mielestä näin:

"Vaikka meidän seurakunta on pieni, mutta se on silti täynnä voimaa, rakkautta, lämpöä ja huumorintajua. Meillä on usein enemmän intoa kuin taitoa, mutta me uskalletaan kokeilla uusia juttuja ja useimmiten ne onnistuu. Rukous ja Raamattu ovat keskeisiä pelivälineitä ja niissäkin pääkäyttäjä on Jeesus."