Uutislistaukseen

Messuavustajakoulutus sunnuntaina 21.2. klo 14 pappilassa

Kesäisen ulkoilmaehtoollisen ehtoollisen jakajat seisovat alttarin takana.

Kesällä rippikoululeirillä ehtoollisavustajina toimivat messuavustajakoulutuksen käyneet täysi-ikäiset isoset. Kuvassa rippikoulupappi Varpu Miettunen-Hukarin rinnalla Olga Aaltonen ja Hanna Nieminen.

Vesilahden seurakunnassa on vuosittain koulutettu 18 vuotta täyttäviä kolmannen vuoden isoskoulutuslaisia ehtoollisavustajiksi. Muutama vuonna on myös järjestetty messuavustajakoulutuksia myös aikuisille.

Koronavuonna 2020 ehtoollishetket olivat hyvin harvassa ja koulutustilanteetkin jäivät väliin. Tänä vuonna elämme siinä uskossa ja toivossa, että ehtoollishetkiäkin voidaan järjestää useammin ja toivoaksemme myös vapaammin. Jos olet yli 18-vuotias tai täytät tänä vuonna 18 vuotta ja haluaisit olla palvelemassa seurakuntaa ehtoollisen jaossa, olet tervetullut mukaan. Yläikärajaa tähän koulutukseen ei ole. 

Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoherra voi myöntää evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoidulle, kristillisestä vakaumuksesta tunnetulle jäsenelle oikeuden avustaa ehtoollisen jakamisessa (KJ 2:12,2).

"Sydämestäni toivoisin uusia ehtoollisavustajia koulukseen, sillä on arvo sinänsä että voimme toteuttaa  jumalanpalvelusta yhdessä" , sanoo kirkkoherra Harri Henttinen. 

Mikäli haluat tulla osallistumaan ehtoolliselle, se on mahdollista  sunnuntaina 21.2.2021 klo 10.45, heti striimatun messun jälkeen. Siinä tapauksella ilmoittaudu Harri Henttiselle, p. 050 5210327

 

Messuavustajakoulutus pidetään pappilassa sunnuntaina 21.2.2021 klo 14.

Koulutuksen kolmannen vuoden isosille ja muille asiasta kiinnostuneille aikuisille toteuttaa Varpu Mietunen-Hukari. Ilmoittautuminen Varpulle puhelimitse tai viestillä 050 3078147  tai sähköpostitse varpu.miettunen-hukari@evl.fi

 

2021-02-18 16:46:00.0