Ehtoollishartaus tänään kirkossa klo 19

30.11.2018 11.27

ehtoollisleivät lautasella

Vesilahden seurakunnassa on ollut tapana, että isoskoulutukseen osallistuvat harjoittelevat rippikoulujen leirijumalanpalvelusten toteuttamista ennen tulevaa  isostehtäväänsä.

Tänään lähtevät Lempäälän seurakunnan kanssa yhteiselle viikonloppuleirille 1.vuoden isoskoulutuslaiset. He palvelevat tänään seurakuntalaisia iltakirkossa.

Eilisiltainen palo on monen mielessä syvänä suruna, pettymyksenä ja huolena menetyksen äkillisyydestä. Iltakirkossa rukoillaan myös niiden puolesta, joita palo erityisesti kosketti.

Iltakirkko on avoin kaikille. Olet tervetullut pysähtymään hetkeksi Jumalan eteen ja osallistumaan kristittyjen yhteyteen. Saa tulla. Saa olla. Sellaisena kuin olet.

« Uutislistaukseen